Kehäkettuilua

Vaikka metsälajit onkin niitä meille ensimmäiseksi tärkeitä, minusta on kohtuullisen hauskaa kuitenkin viedä koira myös näyttelyyn. Tosin olen sitä mieltä, että ne on naurettavan ja järkyttävän hintaisia, ottaen huomioon, että noissa tekemisissä (kuten metsälajit yleensä), hintataso on lähes sama kuin se, että patsastelet sen viisi minuuttia jonkun arvosteltavana.

Mutta tulipa taas ilmoittauduttua, ja vielä on tälle kesälle pari edessä.

Tein ehkä tyhmästi, mene ja tiedä.
Ilmoitin kuitenkin myös Pappakoira-Edun veteraaniluokkaan, koska sen sai halvalla.

Harmi vaan, että Edun vanha vamma olkapää/lapa-akselilla on nyt näemmä pysyvä harmi, ja se vaikuttaa sen askellukseen. Se siis ontuu.
Pohdin asiaa jo menneellä viikolla pitkään. Mutta päätin sitten ottaa riskin, koska ajattelin, että veteraani voisi myös jotain saada anteeksi. Ikähän se meillä kaikilla tulee vastaan.

Edu muisti heti, että tätä me on tehty, tää oli kivaa.

Meillä oli kehässä tosi kivaa. Edu on moninkertainen valio ja tykännyt esiintyä myös näytelmissä, joten se kyllä syttyi päästessään vähän mamman kanssa kaksin. Mutta tuomari, niin kiva kuin olikin, ei voinut kuin antaa lausunnon "ei voida arvostella" tuon ontumisen vuoksi.

Pappakoirasta löytyy todella vielä vetävää potkua liikkeessä. ♥

Muuten arvostelu oli yhtä hehkutusta, ja hän sanoikin tykkäävänsä Edusta todella, kehui erinomaiseksi rotunsa edustajaksi, ja "kaikilla meillähän ikä tuo erilaista kremppaa". Joten kaikesta huolimatta ei niin paha mieli tästä. En toki olisi rakkaalle vetskulle tuollaista EVAa halunnut, edellisestä kehästä kun on 7 vuotta ja silloin se on ollut rotunsa paras.....

Mutta nyt Edun eläke näytelmistä sitten alkoi lopullisesti ja virallisesti! Se ansaitsee jo päästä eläkkeelle.

Näiden kuvien (c) Seija

Bonon kanssa sitten jälleen junnu-kehään.
Tällä kertaa olin itse melko rento. (Pieni varovainen Jipii!)
Bono seisoi nätisti, juoksi minusta todella kauniisti ja olin tyytyväinen, koska sen liikkeet on saaneet paljon kehuja. Sehän kantaa itsensä erinomaisesti.

Tuomari on ilmeisesti cockeri-maailmassa uusi rotutuomari ja tietenkin me päädyimme käsittelyyn ekana. Koirathan menee esittelyyn aakkosjärjestyksessä....
En siis pystynyt yhtään näkemään mitä hän haluaa.
Kovin tarkasti kävi koiran läpi, juoksutti ja olin iloinen, että Bono malttoi kivasti seistä esiintymässä, vaikka ihan siinä esittelypaikan edessä oli isoakin isompi tyttöpissa.....

Arvostelua tuli koko sivun verran. Tästä pitää olla tyytyväinen. 35 eurolla on saatava muutakin kuin lausunto "ihan kiva ja nätti" tai vastaavat pari riviä.
Olin silti vähän hämmästynyt, että hän ei tykännyt Bonon päästä yhtään ja moitti myös turkkia, mikä on trimmattu tiistaina ja olin sitä kehän ulkopuolella juuri kampaillut siistiksi.

Kiinnitin toki huomiota, että yleisesti oli tosi niukkaturkkisia koiria liikkeellä. Noilla kun kuitenkin rotumääritelmän mukaan tulee olla noita riivatun koristekarvoja.
Kyllähän minäkin ne mieluusti saksisin pois kaikista jaloista roskia keräämästä.....

Mutta tällaista tänään ja reilun kuukauden päästä uusi yritys eri tuomarilla.

Junnuluokan Erittäin Hyvä ja kilpailuluokan kolmas sija. Meidät on ehkä tuomittu tähän ikuisiksi ajoiksi.....  =)   *vitsi vitsi*

Kuukausikuvia: huhtikuu, osa 2

No kyllähän se kevät sitten lopulta alkoi tänne pukata.
Tosin jälleen joku avaruustuuli puhaltelee kuulemma viileää ilmaa, eli nämä messevät aurinkopäivät, jolloin tarkeni fleecetakissa tehdä jotain, ovat historiaa. Hetkeksi.

21.4.

+8°C

melko tuulista mutta poutaa

Terassin edestä, etelä"seinustalla" nousee jo vauhdilla

Viime syksynä kaadoimme pois vanhan kriikunapuun,

joka oli suurelta osalta jo halki ja voi huonosti.

Tilalle kuoppasimme viisi syyshortensiaa ja 

niiden juurelle erilaisia sipuleita.

Valo on nyt niin kova, että kuvista tulee pakosta aika huonolaatuisia.

Pidin sen yhden vapaan tuossa keskiviikkona, aloitin torstaista uuden kahdeksan päivän putken....

Vapaan ajattelin alkuun viettää ihan vaan lötköilemällä. Tehtiin koirien kanssa ihana pitkä rauhallinen lenkki aamulla, sitten join kahvit... päädyin terassille roikkutuoliin kirjan kanssa ja torkahdinkin hetkeksi.

Mutta kun mies tuli kotiin, olikin jo ilmeisimmin levätty riittävästi ja sormet syyhysivät jotain oikeaa tekemistä.

Aloitimme siis varsinaisen Ruusujen sodan. (Olen lukenut Shakespeareni aikanaan....)

Eli pihassa on n. 15 vuotta vanha juhannusruuus, joka kukkii kauniisti. Se on kuitenkin pakosta ränsistynyt sisäosastaan eikä sitä olla leikattu. Nyt mies hankki sellaiset käsineet, joilla sitä pystyy pitelemään, ja niinpä lähti.

Samalla tuli leikattua vadelmat ja karhunvattu, melko piikkisiä nekin.

Leikkaustöiden jälkeen pohdin tovin miten pystyn menemään töihin seuraavana päivänä. Kädet on verinaarmuilla ja piikkejä kaivoin neulalla pois vielä töissä, naamassa oli pari mehevää raapaletta.... Kukaan ei kuitenkaan kysynyt olenko saanut selkääni.  =)

Ollaan kuitenkin erittäin tyytyväisiä, että homma tuli tehtyä. Olihan se urakka, ja piikikkäät leikatut oksat piti vielä kuljettaa samantien pois.
Koirat tietenkin häsäsivät joukossa mukana ja voi tuota trimmaamatonta karvaturri-cockeria, sillä oli ruusunpiikkejä joka karvatupsussa jumissa...

Pihaa on tarkoitus tänä kesänä vähän muokata.
Kasvihuoneen taakse nurmikolle on tarkoitus laittaa muutama kasvilava, joihin istutan mustikkaa, karviaista ja todennäköisesti siirrän pari muuta marjapensasta. Haluan rajoittaa noiden puskien kasvualaa siten, että ruohon leikkaaminen olisi mahdollisimman yksinkertaista. Lisäksi vanhassa pihassa puskia on kaivettu vähän sinne ja tänne, ajattelematta yhtään toiminnallisuutta.
Nyt (toivottavasti) pihaan tulee "ruokapiha" sekä "puutarhapiha" erikseen.

Onko asiakas oikeassa?

Olen aktiivinen somen käyttäjä. Kuulun useisiin eri kirpputoriryhmiin ja lisäksi muutamiin muihin ryhmiin, mm. koirien, harrastusten yms vuoksi. Tässä taannoin joku kirjoitti hyvin kärkevään sävyyn eräässä ryhmässä siitä, miten ihmiset eivät nykyään soita vaan lähettelevät vaan tekstiviestejä.

Tunnistan tästä itseni. 

Jos vaan voin...
Ja minähän voin, esim. varata kampaaja-ajan netissä, koiran trimmauksen sähköpostilla, punttisalin ryhmäliikuntatunnin netissä ja tilata koiranruuatkin internetin ihmeellisen verkon kautta.

Välttelen (omissa asioissa) soittamista loppuun saakka enkä esim. ikinä vastaa puheluihin, joiden numeroa en tunne. Jos niin käy, ja linjalla on puhelinmyyjä. ärsyynnyn heti koko loppupäiväksi. Pidän puhelinmyyntiä yhtenä pahimmista kotirauhan häirinnän muodoista. (Ja ennen kuin kukaan vetää poropalleroita sen syvemmälle, oma tyttäreni tekee sitä työkseen, joten tiedän, että jonkun sitäkin on tehtävä... silti minusta voisi olla parempi, että olisi rekisteri, minne saisi antaa omat yhteystietonsa jos haluaa näitä ihmeellisiä tarjouksia sen sijaan, että joudun näkemään vaivaa, ettei minua häiritä.)

Minä en pidä puhelimessa puhumista sinänsä vaikeana/ikävänä/hankalana. 
Voin hölöttää jonkun ystävän kanssa tuntitolkulla. (Hei vaan Porvoon suuntaan.... mitäs me maratonpuhelijat!)

Mutta asioiden hoitaminen puhelimessa, kun on tällaiset työajat. Koska minusta on normaalia olla hereillä 5:15, en oikein koskaan tiedä onko soveliasta soittaa klo 8 vai pitääkö odottaa klo 10. En sitä paitsi tiedä mitä koirani trimmaaja tekee työkseen, joten mahtaako hän olla niitä ihmisiä, jotka nukkuvat puoleen päivään? Vai onko hänkin vuorotyöläinen ja ollut juuri yön töissä? Voiko ihmisiä häiritä tällaisella harrastukseen liittyvällä jutulla keskellä (työ)päivää? Toisaalta minä pääsen töistä iltavuorosta 21:30, voiko silloin vielä soittaa jollekin aikaa varatakseen?

Koen tämän itselleni hankalaksi enkä tykkää joutua selittelemään puhelimessa, miksi jokin aika ei käy ja haluan jonkun toisen.
Sama pätee siihen kun pomo soittaa vapaapäivänä ja pyytää töihin. Jos minulla ei ole mitään sovittua, en vaan osaa sanoa ei, vaan yleensä myönnyn aina lähtemään toivottuun vuoroon.

Joten, tuohon yllämainittuun kärkevään keskusteluun totesin itse, että ehkä jokainen voi kuitenkin hoitaa asiat siten kuin omaan aikatauluun parhaiten sopii. Mainitsin myös vuorotyöt ja sen, että joku voi olla hankalasti tavoitettavissa.
Sieltähän tuli hatullinen samantien....

En halunnut jatkaa keskustelua, varsinkaan siinä foorumissa. Jäin vaan miettimään itsekseni, että onpa hyvä, että esimerkiksi oma koiran trimmaajani hyväksyy sen, että saatan lähettää sähköpostia Bonon trimmauksesta vaikka yöllä 2:30 ja toisaalta luen vastauksen, kun hän ehtii siihen vastaamaan. Harvoin kysyn asiaa niin myöhään, että vastauksen saaminen on päivästä kiinni. Jos olisi, soittaisin!

Jäin miettimään olenko ainoa laatuaan.
Olenko vaan niin tottunut hoitamaan kaikki asiat itse, etten pidä edes järkevänä vaivata jotakuta toista sen vuoksi? Pankkipalvelut siirtyi nettiin vuosia sitten. Nykyään ei tulisi mieleenkään käydä pankissa muuta kuin hattu kourassa kerjäämässä lisää rahaa remonttiin tai esim. nyt Visan rinnakkaiskorttia lapselle. Ei sinne enää laskujen maksua varten mennä.

Soittelen töistä hyvin paljon erilaisia puheluita. Puhun puhelimessa kaiken päivää.
Koen olevani verbaalisesti lahjakas, ja pystyn hoitamaan hankalatkin asiat puhelimessa.
Ei siitä silti minun mielestä tarvitse nauttia.

Ymmärrän hyvin, että tekstiviestien naputteleminen on turhauttavaa varsinkin silloin, jos sovittavassa asiassa on tuhat ja kaksi kysyttävää asiaa. Mutta yksinkertaisesti jonkun ajan varaaminen. 

Koiran trimmaajan tuskin tarvitsee tietää koiran väriä, ihan kuin kampaajan ei tarvitse tietää minkä mittaiset hiukset nyt "tasataan". Ei kai auton huollossa tarvitse tietää kuin tyyliin " 130 tuhannen huolto", eiköhän ne katso loput jostain koneelta, koska muutenhan minun tulisi tietää mitä siihen huoltoon kuuluu.

Missä (asiakaspalvelu)tilanteessa on niin paljon kysyttävää, että puhelimessa ne pystyy hoitamaan helpommin kerralla?

Kuten sanottua, kampaajallani on nettisaitti, josta voin käydä napsauttamassa haluamani ajan silloin kun itselle sopii. Pystyn pistämään kampaajan ja omat kalenterit vierekkäin ja katsomaan kohtaako missään kohtaa mikään yhteinen vapaa...  Ja kyllä, saatan varata ajan, joka vie kalenterista tunnin, vaikka oman moppini saksii kyllä puolessa tunnissa. Eikä minua laskuteta siitä varatusta ajasta, joten tavallaan vien seuraavan asiakkaan. Mutta onko minun vikani, jos nettipalvelu on kökkö?

Jouduin soittelemaan erästä lääkäriaikaa tässä taannoin. Terveyskeskuksessa on systeemi, että vastaaja vastaa ja sinne jätetään yhteystiedot ja he soittavat kun ehtivät.
Tiedättekö miten jumalattoman vaikeaa se on tällaisessa työssä?  Enhän minä pysty pitämään kännykkää taskussa työaikana. Mitä siitäkin tulisi kun olisin potilaan kanssa pesuilla ja oma puhelin soisi. Hoitaisin sitä omaa asiaani siinä potilaan läsnäollessa?? NO WAY!
Joten kyllä, oli aivan naurettavan vaikeaa saada hoidettua yksi onneton lääkärinajan varaus.

Sivumennen, pakko kertoa vanha tarina.
Olin kauan sitten terkkarin vuodeosastolla kesätyttönä. Siellä oli hyvin tiukka osastonhoitaja ja erityisesti kännykän käyttö muulloin kuin tauoilla oli ehdottoman kiellettyä. Puhumattakaan siitä, että ne kännykät olisi olleet muualla kuin kaapissa omassa laukussa.
Nuori työkaverini oli ostanut silloisen jonkun Nokia-puhelimen uusimman mallin ja esitteli sitä sitten onnellisena aamukahvilla. Hän oli jo saanut aiemmin varoituksen kännykän käytöstä työajalla, mutta laittoi sen silti taskuunsa...
Lähdimme tekemään aamupesuja ja hän puhui jotain omaa asiaansa puhelimessa potilashuoneessa kun OH kurkisti ovesta sisään. Mulkaisu kertoi, että puhuttelu on tulossa. Työkaveri oli tosi murheissaan ja laittoi puhelimen työtakin taskuun ja työt jatkui. Teimme vuodepesuja potilaalle ja hän tuki potilasta kylkiasennossa minun pyyhkiessä selkää ja tehdessä jotain lakananvaihtojuttua... kun potilas oksensi suoraan työkaverin taskuun, sen uuden puhelimen päälle.

Arvatkaa miksen pidä puhelinta taskussa työpaikalla?

Mutta onko tosiaan niin, että on epäkohteliasta kysyä mahdollisesti itselleen uudelta ihmiseltä tekstarilla tai sähköpostilla, suostuisiko hän kampaamaan minut juhliin, myymään meille koiranpennun tai vaikka huoltamaan auton?

En oikeastaan itse enää tiedä mitä tästä ajattelisin.

Siisti koti uuden elämän alku?

Otsikossa tahallista provosointia. Joku kuitenkin lähtee lukemaan jo siksi, että epäilee mun muuttaneen jonnekin... haha!!

Teen parhaillaan älytöntä kahdeksan työputkea. Tänään sunnuntaina vuorossa oli 6/8. Välissä yksi vapaa ja torstaista alkaa jälleen toinen kahdeksan putki. Ei suunnitellusti vaan ylitöinä ainakin neljä näistä 16 päivästä. Oma valinta.
Mutta saan silti olla väsynyt.

Mies teki yövuoroa koko viime viikon ja nukuin todella huonosti, keskimäärin 4-5 tuntia/yö. (Tarvitsen sen 7-8 pysyäkseni järjissäni.)
Koirat jotenkin hermoili sitä, että perheen alfauros on pois, ja Bono varsinkin böffötteli pitkin viikkoa milloin mitäkin kuvittelemaansa ääntä keskellä yötä.

Pikku Böffeli,

päiväunilla nukutaan hyvin niin yöllä voi kukkua.

Olin tehnyt jälleen mielestäni tosi kivoja kirpparihankintoja, joita olin menossa viikonlopun aikana hakemaan, ja esitin vienon toiveen, että josko olkkarin ikkunat voisi pestä.

Tulin eilen lauantaina kotiin niin järjettömän väsyneenä, 3,5 tunnin yöunien ja työpäivän jälkeen, että vetäisin vajaan tunnin tirsat ja lähdin sitten koirien kanssa lenkille. En jaksanut edes ajatella mitään siivoamista, vaikka alkuperäinen tarkoitus oli siivota koko kämppä.

No, mies oli sitten pessyt ne ikkunat!! ♥

Viime yön nukuin ihan possuna, ja tänään työpäivän jälkeen olikin vähän toisenlainen fiilis.

Niinpä olkkari lähti jälleen muodostumaan......

Ei siis periaatteessa tässä mitään ihmeellistä. Toki kaikki sohvan päälliset ja tyynyn päälliset on pyykätty, samoin harmaiden tuolien päälliset. Raikastaa kummasti, kun kuraisia koiria on hyppinyt pitkin poikin koko talven.

Matto on vielä rullalla eteisessä. Se pitää tuulettaa, ennen kuin päästän sen takaisin lattialle. 

Kesäkukkien taimitarha on nyt tyhmästi vähän tiellä, mutta se on väliaikaista. Yksi ongelmanpoikanen on aina tuo kukkataso. Koska aurinko paahtaa meille koko iltapäivän, ikkunalla on tosi kuuma ja monet kasvit voi siinä huonosti. Siirsin ne nyt vähän enemmän länsi-ikkunan puolelle, ettei pahin paahde osuisi suoraan....

Konttasin lattian puhtaaksi. Tuo siivousetikka on ehkä parasta mitä on. En kehdannut (tajunnut) ottaa kuvaa meidän lämpöpattereista ennen..... (Voi olla hyväkin, ne oli oksettavat.)

Koska tässä huoneessa ei ole ollut lämmitys päällä sitten vuoden 2000, pattereiden pölykerros oli mahtava.

Suihkaus etikkaa ja pyyhkäisy rätillä, ja kuulkaa, meillä on ihan uudet valkoiset patterit!!! Olin itsekin aivan "WAU!" lopputuloksesta.

Tuo valkoinen sivupöytä on nyt uusi. Olen ihan ♥ sen kanssa.

Siinä oli aiemmin hassu hylly. 

Koko huone on heti jotenkin kevyemmän näköinen, kun tavarat on maltillisesti matalammalla.

Marikan innoittamana jäin miettimään niitä hyllyjä.... ja luulenpa, että hankin noille muksujen vastasyntynyt-kuville jonkun ohuen hyllyn, mihin laitan ne seisomaan. Olisivat sitten suorassa eikä vähän vinksin vonksin, niin kuin helposti käy kun ne ripustaa.

Alkuperäinen otsikon idea oli ehkä siinä, että kun mies tuli jostain kotiin sen jälkeen kun olin konttaillut tuolla ne patterit ja lattian, totesin, että "enpä taida ihan heti alkaa tätä kotia uudestaan kauppaamaan nyt kun se on saatu näin kivaksi, on uudet patteritkin". Eli sikäli uuden elämän alku? 

****
Autoon tuli vaihdettua kesäkumit alle.
Olen tietämättäni ajanut ylinopeutta, minkä poliisi kyllä hyvinkin ripeästi toi tiettäväksi. Olen edelleen hämmentynyt siitä, että näin satasen merkin ja olen ajanut 90 kuulemma 80 alueella. Tämä siis Kehä III:lla juuri ennen moottoritietä Turkuun. Rikesakkohan se, ja varmasti ihan aiheesta.

No, tuon lapun jälkeen kaksi päivää myöhemmin olen työmatkalla ja poliisi pyytää sivuun. Kyllä meni jalat pehmeäksi.

Puhalluttivat, halusivat ajokortin ja pyysivät vielä autosta ulos. 

Tiedättekö sen tunteen, kun sekunnissa ehtii ajatella 

"En ole tappanut ketään", 

"En ryöstänyt pankkia", 

"Autovero, voi hiivatti, onko autovero maksettu"....

He halusivat minun seisovan vieressä kun tarkistivat kulutuspinnan renkaista. Mullahan oli nastat alla ja paniikissa jo pohdin onko Suomessa joku laki, että ne pitää vaihtaa heti välittömästi pääsiäisen jälkeen..... (Meillä oli ollut edellisenä aamuna lunta maassa ja sanoinkin sen.)
Mutta pelkkä ratsia tällä kertaa.

Edu otti kohtuullisen rennosti renkaanvaihdon ajan.

Loppu kämppä on edelleen levällään. Löysin kätköistäni hyvin suureen määrän erilaisia lehtiä, joita nyt käyn läpi ja kiikutan eteenpäin, jos joku haluaa lukea.

Aion kontata lopukin kämpän läpi etikan kanssa, mutta en sentään enää tänään.

Ja jos vaikka jossain kohtaa saisi autonkin pestyä. Kelpaa sitten vähän rennommin (ehkä) poliisikin tavata jatkossa. (Kiitos, voin odottaa vaikka kymmenkunta vuotta sitä seuraavaa tapaamista.....)

Lentomatkailun perustelut, onko niitä?

Kuulun erään naistenlehden lukijaraatiin. Vastasin hiljattain kyselyyn, jossa pyydettiin mainitsemaan kohteita, joista toivotaan juttuja matkailuun liittyen.
Omat toiveeni olivat lähinnä lähimatkailua (tarkoittaa tässä yhteydessä esim. Baltian maat ja Pohjoismaat) ja kotimaan matkailua.

Siinä vaiheessa kun olin ne kirjoittanut, repesin nauruun: palasin juuri Teneriffalta, etelänlomalta. Olen matkustanut viimeiset 9 vuotta Thaimaahan joka talvi, ja nyt esitän (itselleni) ekologista ja toivon juttuja lähimatkailusta saastuttamisen vähentämisen nimissä?? Miten tekopyhää!

Näin kun kuvittelee vähän edes viherpiiperöivänsä ja olevansa ekologinen, joskus sattuu ihan tosissaan tajuta, että harrastukset lomailun suhteen vie sitten pohjan pois kaikelta haihattelulta. Lentäminenhän on saastuttavaa ja sitä pitäisi vältellä.

Mutta kun.

Täällä kun asuu ja palelee noin 10 kuukautta vuodesta (vuoden 2017 aikana kuukausia taisi olla 12...), minusta jollain tavoin on oikeutettua haluta joskus pois, jonnekin, missä voi kulkea shortseissa ja T-paidassa näyttämättä siniseksi värjätyltä kaljulta kanalta.
Se, onko se silti järkevää, on toki aiheellinen kysymys.

Toki voisi suosia pelkkää kotimaan matkailua. Se olisi järkevää muutenkin pelkän talouskasvun nimissä. Ja Suomesta löytyy takuulla aivan mielettömiä kohteita, joissa kuka tahansa saisi samanlaisia WAU-elämyksiä kuin jossain etelänmaalla.
Itselleni pystyn helposti perustelemaan miksi kotimaan lomamatka olisi muutenkin mukavampi: sinne mennessä koirat voisi ottaa näppärästi mukaan, koska ne ovat minun perhettäni ja mieluiten lomailen perheen kanssa.

Meidän perheen koirat ei lennä.

Saita ja nuiva ihminen minussa sitten pohtii miksi maksaisin tonnin-puolitoista siitä, että saan viettää viikon Suomessa, kun samalla rahalla saan kolme henkeä helposti viikoksi eteläänkin eksoottisten hedelmien ääreen, missä saan kuitenkin ruokakaupasta eurolla enemmän.

Koenko saavani enemmän vastinetta rahalleni, kun käytän sen jossain muualla? 
Nouseeko euron arvo kun sillä maksaa kaukana kotoa?
Eikö matkan hintaa tarvitse ajatella lainkaan, kun asuminen paikan päällä on halpaa?

Teneriffan viimeisenä iltana käveltiin rantakatua ja Ipana ihmetteli kaikkia turistikrääsä-kojuja. Hän olisi tietenkin mieluusti halunnut yhtä sun toista, ja sanoikin lopulta ääneen "silleen on kiva kun matkustaa jonnekin, minne vaihdetaan rahaa niin sitten viimeisenä iltana ostellaan mitä vaan kun vieraasta rahasta pitää päästä eroon."

Tätä efektiä ei tosiaan tullut, kun kyse oli euroista ja naurettavan hintaisesta turistikrääsästä...
(Myönnettäköön, ettei sitä ole kyllä tullut enää viime vuosina tuolla tutussa kaukokohteessakaan, kun on tiennyt tulevansa takaisin, ja valuutta kelpaa jälleen ensi vuonna. Mielenkiintoista toki nyt, kun Thaimaassa kruunataan uusi kuningas ja setelikanta menee uusiksi. Meillähän on niitä vanhoja...)

Ruotsissa aletaan yksityismatkailua lentämällä rajoittamaan. Siihen tullaan takuulla menemään Suomessakin jollain aikajänteellä.
Toisaalta uskon ja toivon, että lentoyhtiöt pyrkivät kilpaa kehittämään jotain vähemmän saastuttavia polttoaineita ja toisaalta lentokoneita, jotta nykyisen kaltainen matkustaminen onnistuu.

Tätä aihetta on varmasti syytä pohtia vakavasti. 
Henkilökohtaisesti en usko siihen, että maksamalla päästömaksuja vapaaehtoisesti jotenkin auttaisin asiaa. Ei ilmasto puhdistu rahalla, näin se vaan on.
Sitten selitykset "mutta Intialaiset ja Kiinalaiset..." tai "Trump"... mutta onhan se lähdettävä ihan itsestä.

Toistaiseksi teen parhaani: kierrätän kaiken minkä pystyn ja voin ja osaan. Ei se suoraan lentomatkailuun vaikuta, mutta jos saastuttaisin muuten vähemmän, ehkä pystyisin perustelemaan itselleni seuraavan lennon hiilidioksidipäästöt ilman suurempaa tuskaa?

Vältän ostamasta muovipusseja ja toivon hartaasti, että erilaiset pakkausmateriaalit otettaisiin käyttöön, jotten olisi pakotettu muovia ostamaan kaikessa ruuassa minkä kaupasta kotiin kannan...  En heitä roskia maahan, ja aloitan heti tänään kirjoittamalla kaupungin päättäville ehdotuksen, että jonnekin kaupungin alueelle hankittaisiin muovinkierrätys-keräyspiste.

Kuukausikuvia: huhtikuu osa 1

Pääsiäisen jälkeen keli on vaihdellut niin reippaaseen tahtiin, ettei oikein itsekään tiedä miten pukeutuisi. Olenkin siis päätynyt esiintymään edelleen vaan suosiolla kalsariasussa (pitkät fleecehousut + paita).

Suuresti odotan saanko loppukuukauden kuvasarjaan esim. metrin lunta vai täydeltä terältä paistavan auringon ja itseni shortseissa...
Tässä maassa kaikki on keväisin mahdollista.

Viime vuonna tein vappuaattona portinpieleen kaksi lumilyhtyä.....

Tässä on kuvasarja kuukauden ensimmäisen viikon ajalta. Uskomatonta tämä vaihtelu.

2.4.

Pääsiäismaanantaina myrskyn jälkeen.
Lunta oli taas kunnolla.

Terassilta kolattiin lumet pois, muuten se olisi mahdoton kävellä.

4.4.

Keskiviikkona satoi vettä ja sulatti lunta onneksi hyvin.

Piha on kuin liukumiina. 

Hengenvaarallista hakea posti crockseissa.

7.4.

Lauantaina piha olikin jo käytännössä soralla, kuiva.

Myös ruohoa alkaa tulla näkyviin ja osa lumisista

kohdista on todella enää lunta, ei liukasta peilijäätä.

Metsässä kävellessä polut on tosi liukkaita. Niihin tamppaantunut lumi on tietenkin yhtä kovaa ja liukasta umpijäätä.

Lauantaina aamulla tosin nauratti, että upposin yhdessä kohtaa polvea myöten jäiseen veteen. Siis kirjaimellisesti. Hankikanto petti kun olin kiertämässä yhtä märäksi ajattelemaani kohtaa.... (niin, oli siis märkä kohta. Hehe!)

Loppulenkki meni alkuun vähän vilpoisissa tunnelmissa, mutta totta puhuen vesi lämpeni lenkkarin sisällä aika äkkiä, ja tehtiin sitten kuitenkin ihan hyvä lenkki, vaikka suunnittelin alkuun, että mennään suorinta tietä kotiin.

Onneksi kastumisvaiheessa takana oli jo hyvinkin 3 km niin sen enempää en märkänä tallustellut.

Kevään merkki: kun tuolla lailla sattuu ja tapahtuu, ns. normaalioloissa sitä olisi kiukkuinen kuin ampiainen, mutta koska on kevät ♥, sitä hymyilee ja nauraa itselleen, ja kävelee jalka märkänä kotiin todeten, että onhan niitä kuivia sukkia....

Viime syksynä istuttamani krookukset ovat päättäneet,

 että tätä kutsutaan kevääksi.

Eteläpuolella aika suojaisassa paikassa.

Pyykit ulos!!

Parasta mitä tiedän ♥

Etupihallakin on ruoho hyvin näkyvissä.

Heitin koirille pipanoita haisteltavaksi ja puuhakkaina etsivät.

Mä taimi olen sun tarhassas...

Ostin Teneriffalta pari pikkupakkausta siemeniä, koska ihastuin vaan niin kovin niihin jättimäisiin kaktuksiin ja olen aina fanittanut aloe veraa. (Omistan muutamia pikkukaktuksia ja ne viihtyvät kohtuudella. Aloeta en ole saanut pidettyä hengissä, taidan kastella liikaa...)

Aika näyttää, oliko kannattava ostos, mutta eivät olleen hinnalla pilattuja, kun pakkauksen sai eurolla.

Jos kaktukset itävät (ja pysyvät elossa), voi olla, että lapsenlapsenlapset sitten saavat nähdä sen siinä koossa, missä minä moista havittelen.  =)

Olen kuitenkin kuullut, että moni on saanut nämä itämään, mikä on jo itsessään mielenkiintoista.

Kaktuksen siemenet eivät ole koolla pilattuja.

Mutta niitä oli varmasti sata...

Aloen siemenet taas olivat hauskan suojalehden peitossa.

Siinä ne sitten ovat.

En löytänyt kätköistäni yhtään pientä sievää taimiastiaa, joten askartelin ihan itse. Vessapaperirulla toimii aina, ja pääsiäisestä johtuen tuollainen Kinder-munien pahvikin löytyi, ja oli juuri oikeaa kokoluokkaa noille tötterön pätkille.

Nyt kun vielä tietäisin miten niitä hoivataan idätysvaiheessa.

Ainakin ne ovat nyt kostutetussa mullassa ja valossa, mutta pitäisikö ne pitää kuivana/kosteana/märkänä, pimeässä/valossa/lämpimässä/viileässä.... 

Jännää tämä ainakin on. =)

****

Ettei taimien kanssa puuhailu siihen sitten jäänyt, olin tilannut jo ennen lomareissua puutarhalta muutamia taimia kesäksi. Nehän saapuivat iloisesti postiin juuri kun tulimme kotiin.

Joitain vuosia sitten kasvatin kasvihuoneessa ananaskirsikkaa ja ne onnistuivat tosi hyvin. En vaan ole löytänyt taimia miltään myymälältä sen jälkeen, mutta tilasin sitten pikkutaimia itselle esikasvatettavaksi. Samaan syssyyn muutakin villiä: päärynämelonia.

Kasvihuoneeseen ei sitten paljon muuta mahdukaan, koska haluan sinne perinteiset kasvihuonekurkut ja -tomaatit kuitenkin.

Sen verran lähdin myös kesäkukkainnostukseen mukaan, että annoin houkutella itseni tilaamaan Heliotrooppia (en ole koskaan kokeillut, mutta kuulosti ihanalta tuoksuvana) sekä erikoisen väristä pinkkiä Mustasilmä-Susannaa. 

Tilauksen mukana sain lahjaksi litran verran kookosmultaa. Se oli sentin paksuinen litteä paketti, johon lisättiin 3,5 dl vettä ja se laajeni muutamissa minuuteissa litraksi kuohkeaa, vettä pidättävää multaa.

Tästä innostuneena minä sitten tein omia sekoituksia kuin mikäkin hullu kemisti.

(Olisittepa nähneet keittiön lattian tuon sohlaamisen jälkeen.....)

Toin joitain vuosia sitten Thaimaasta kookoskokkareita orkideoja varten, ja nyt sekoittelin niitä sitten mullan joukkoon, koska ne tosiaan pidättävät kosteutta ihan eri tavoin kuin taimimulta.

Kyllä, istutin toki kaikki suoraan tosi isoihin purkkeihin (lopulliselle kasvupaikalleen?) mutta sitä suuremmalla syyllä haluan, että pohja on sellainen, ettei hoitaminen käy ihan mahdottomaksi.

Seuraava googlattava asia on sitten lannoitus. 

Käytin hyvin perinteistä taimimultaa (kookoksen lisäksi), joten aika pian nuo ilmeisimmin tarvitsevat jo jotain lannoitusta. Koska en ole mikään omavaraispuutarhuri, täytyy selvitellä mitä niille sopii antaa.

Huonekasvit saavat meillä perinteistä Substralia, mutta nämä ehkä kaipaavat jotain muuta. Kanankakkarakeita??

5 x 3 hyvää asiaa

Hirmu hauskoja haasteita pyörii.
Muun (järkevän) asian puutteessa tartun sitten sellaisiin.

Kolme hyvää asiaa tässä päivässä:

Tämä nyt on ihan loistava päivä, tähän asti. Kelin puolesta voisi olla parempi, mutta sää on pukeutumiskysymys myös ihmiselle, joka kulkee rännässä, sateessa ja märässä lumessa lenkkareissa ja vaihtaa sitten kuivat sukat palattuaan.

• vapaapäivä
• koiralenkki/lenkit
• tarpeellisia asioita saatu tehtyä (multien vaihto, taimikasvatus, siivous, ruoka....)

Kolme hyvää asiaa minussa:

En ole lähtökohtaisesti hyvä ihminen. Valitan koko ajan jostain, vaikka lasi onkin ennemmin puoliksi täynnä kuin tyhjä. Toisaalta valittamistani asioista pystyn myös keksimään miten tilanteen saisi korjattua.

• pirteys (pakollinen disclaimer: en tarkoita sellaista olen nukkunut hyvin -pirteyttä)
• vastuullisuus (työstä, kodista, eläimistä, perheestä)
• rehellisyys (voin myöntää olevani pilalle hemmoteltu kermaperse, uskallan sanoa suoraan kun olen eri mieltä)

Kolme hyvää asiaa elämässä:

• lapset
• mahdollisuudet (lomat, reissut, uusien asioiden kokeilu)
• elämä itse

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna:

• normaali arki
• reissut (tehdyt ja tulevat) ja ystävät (käyneet ja tulevat)
• kaikkea ei voi tietää vielä, vuosi on vasta aluillaan... uskon kuitenkin, että tästä tulee hieno vuosi!

Kuvasin nämä pääkallot Marketta mielessä Teneriffalla.  =)

Kolme hyvää asiaa blogissa:

• se on minun, kirjoitan mitä haluan enkä kysele keneltäkään lupaa
• uudet ihmiset, joihin olen virtuaalisesti tutustunut sen kautta
• se toimii matkapäiväkirjana elämässä

Puerto de la Cruz, Tenerife

Nettihiljaisuus on hetkeksi tauonnut. Ei ollut tarkoituksellista vaan hektisessä kohtaa pakollinen hidastaminen.

Olimme lomalla. Syksyllä varattu viikon pätkä.
Aikana, jolloin olin enemmän kuin kypsä työpaikkaan ja sen muutamiin käytäntöihin. Loma tuli siis kirjaimellisesti tarpeeseen.

Adios!

Koska olemme melkoisia kermaperseitä koko perhe, oli jälleen kerran aikamoinen järkytys löytää itsensä lomalennon koneesta.

Selityksenä: pitkillä reittilennoilla kaikki mukavuudet on aina tarjolla. Ruoka, viihde, peitot yms on aina ilmaisia, juotavaa (myös alkoholi-sellaista, joskaan se ei kuulu omaan pakolliseen valikoimaani) saa niin paljon kuin jaksaa kurkkuunsa kaataa, ja koneessa tuntuu olevan tekemistä (leffat, muu viihde siinä henkilökohtaisessa tv-yksikössä). 

Lomalennoilla kaikki maksaa eikä esim peitto ja tyyny ole mitenkään itsestäänselvyyksiä.

Mainittakoon, että ilmeisesti Euroopan lennoilla nuo kaikki mukavuudet on maksullisia myös reittilennoilla. Ja luonnollisesti tämä oli sen verran lyhyt matka, ettei harmi päässyt mitenkään ylettömästi vaivaamaan. Taannoin Intian lennolla se kyllä otti kupoliin raskaasti....

Perille kuitenkin päädyttiin sinivalkoisin siivin ja hyvässä vireessä.

Hirmuisen nälkäisenä kuitenkin! (Meillä sentään oli eväät koneessa...)

Hotellin sisäänkirjautumisen jälkeen heti etsimään purtavaa. Ihan läheltä löytyi kiva pizzeria, ja ah ja voi mitä taivaallista pizzaa saatiinkaan.....

Kokki kertoi suunnitelleensa taikinan itse, ohje oli suuri salaisuus, ja aidosti todella herkullista.

 

Pakollisia maisemakuvia sekä kuva makkarin ikkunasta hotellin pihalle.

Ensimmäisen aamun lenkillä aallonmurtajalla.

Kiva merisumu tyrskyistä johtuen.

Pakollinen pärstä johonkin kuvaan todistamaan, että I was there.

Oma lomani on yleensä vähän tämännäköinen:

hyvää kahvia ja kirja, rauhallinen hetki parvekkeella.

Loma nyt on lomaa vaikka mikä olisi. 

Tuo oli kiva kaupunki ihan kaupunkilomakohteeksikin. Myös hotellia voin suositella. Tosin se on jäätävä kompleksi (10 rappua, neljässä kerroksessa) ja koska siihen mahtui sitäkin enemmän myös pikkulapsia, mekkala esim. altaalla oli aika ajoin korvia särkevä.

Hotelli on kukkulan päällä (uptown'issa) ja mäki alas on jyrkkä. Ei huonojalkaisille. Kuitenkin heti mäen alla on kaksikin kivaa ruokakauppaa, joista sai kaikki peruselintarvikkeet aamupalaa varten. Me emme siis ostaneet mitään aterioita valmiiksi, koska haluamme syödä ja juoda omaan tahtiin.

Mitä sitten teimme?

Ehdottomasti suosittelen käyntikohteeksi Loro Parque'a jos vaan Puertoon satutte menemään. Eläintarha, ihan perus, mutta aikuisellekin viihdyttävä.

Kaupungista kulkee ilmainen juna, jolla näkee myös maisemat kätevästi, ja vie aivan tarhan portille. Sisäänpääsy kattaa kaiken. Myös näytökset.

Me kuljeskelimme siellä yli kuusi tuntia.

Serkkupoika?

Pingviinit!

Rakastan pingviinejä!

Merileijonanäytöksessä sai nauraa

Kapybara

*)

Alligaattori.

Järkyttävät "kourat". Enpä haluaisi päätyä tuon kanssa samaan altaaseen.

Orca-näytös.

Orcat on toinen suosikkini.

Toki on kyseenalaista tykätä eläintarhoista sinänsä. Mutta ainakin nämä näytöseläimet oli kaikki eläintarhojen kasvatteja, ja ollaan mitä mieltä hyvänsä niiden vapauttamisesta luontoon, nämä tuskin siellä pärjäisivät. Eipä tarvitse kuin muistella Keikoa elokuvista Free Willy...  sehän kuoli nälkään muutama kuukausi vapauttamisen jälkeen.

Haluan uskoa, että eläimistä pidetään huolta myös siksi, että niiden hyvinvointi takaa turistit paikalle. Ei kukaan tule katsomaan kapista ja surkeaa leijonaa tai apinaa, eikä porukka varmasti tule ainakaan toiste, jos aitauksessa pyörii sontakasoja ja roskaa. Nykyaikana ihmiset julkistavat niin paljon mielipiteitä netissä, että huonosti pidetystä tarhasta tulee äkkiä entinen tarha.

Kouluttajat vaikuttivat aidosti tykkäävän työstään ja noista eläinkavereistaan.

Oli hienoa nähdä, miten ihminen voi kouluttaa merinisäkkään tekemään temppuja pillillä, kun samaan aikaan, kuten rakas tyttäreni hienosti muotoili, minä en ole vielä saanut cockeripoikaa oppimaan kaikkea haluamaani.... =)

Puerto de la Cruzissa oli lisäksi kivat kävelyreitit kukkulan rinteillä tai vain alhaalla kaupungissa. Koko kaupungin käveli helposti läpi, halkaisija lienee ollut jotain 3 kilsan luokkaa.
Tällaisen kävelijän unelmakohde.

Ipana sai synttäriyllätyksen hotellilta.

Täysin yllätyksenä meille kaikille.

17-vuotis skumpalla.

Sattui hauskasti, että oma 25-vuotis hääpäivämme osui keskelle tuota viikkoa, ja lisäksi Ipana täytti vuosia myös. Joku hotellin pikkolo juoksi Ipanan perään tämän mennessä käymään huoneessa ja toivotti hyvää synttäriä ja ojensi kortin. Kortilla sitten otimme illalla pullollisen talon piikkiin.

Opettelimme syömään kuten paikalliset, iltaisin.

Kanarialaisia ryppypottuja. Hyvää!

Viikon ehdoton kohokohta, paras ateria koskaan: 

yksinkertainen tomaatti-mozzarellasalaatti

Pakollinen turistikuva kintuista poolilla

Pikku ystävä tuli yllättäen muurilla paistattelemaan.

Iltakävelyllä rantakadulla.

Merenkäyti on ihan mieletöntä koko ajan.

Tyrskyt oli viitisen metriä korkeita 

ja kasteli usean metrin päähän vielä rantaan iskiessään.

Pakollinen maistettava: churrot!

Tuo kaakao oli niin paksua, ettei sitä voinut juoda vaan piti lusikoida.

Ihana loma!

Jos olet ehdottomasti auringonpalvoja, tämä ei ehkä ole paras kohde. Saaren eteläpäässä paistaa varmemmin. Meillä oli vain pari aurinkopäivää viikkoon, mutta sen sijaan kaikkina päivinä tarkeni hyvin shortseissa ja T-paidassa, kun taas etelässä kirkkaassa paisteessa lentokentällä tuuli niin, että oli todella kylmä (pitkissä housuissa ja hupparissa).
Lisäksi se uv-säteily todistettavasti osuu myös pilven läpi. Ainakin meillä pinta on sen verran saanut väriä, ettei se niiden parin allaspäivän aikana kaikki tullut, vaan kävellessä ulkona.

*****

*)  se kapybara

Olen tilannut Aku Ankka-lehteä pari vuosikymmentä, ja pidän erityisesti Don Rosan kynänjäljestä. Koska omat lapseni ovat aina lukeneet paljon, meillä on kulutettu myös sarjakuvia.

Joskus vuosia vuosia sitten ostin jouluksi yhden kovakantisen kokoelman ja siinä joululomalla poika heitti, että sitten kun olen aikuinen, hankin tuollaisen kapybaran lemmikiksi. Me muut oltiin tietysti elävänä kysymysmerkkinä, kunnes sarjakuvasta selvisi, että kyse on jyrsijästä.

Tuon elukan näkeminen elävänä sai ratkeamaan nauruun ja lähettämään pojalle kuvan, että täällä niitä nyt olisi...

Sanokaapa nyt, ettei sarjakuvista voi oppia uutta.  =)