keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Varsin sekalaista soppaa

Tässä postauksessa ei ole päätä eikä häntää. Ei luultavasti niitä silli-mainoksen kuuluja filepalojakaan...


"Hauuukotus! Kiinnostaa todellakin..." tuumaa Edu.


Alusvaatteet on mun aatteet ja pari sanaa pukeutumisesta

Tilasin Sportamorelta parit erittäin räyhäkkään väriset (Todella Hot Pink) urheilurintsikat. En juuri muuta käytä työn ulkopuolella, joten syytä uusia aika ajoin, koska kulutus on kovaa. Sattuneesta syystä niistä ei ole kuvaa.... sori. (Kiittäkää vaan onneanne!! Hehe!) Samalla tein pari erinomaista löytöä, sain nimittäin useamman teknisen T-paidan hintaan 6 eur/kpl ja ne on äärettömän mukavat päällä. Onpahan hetkeksi taas vaatteita vapaa-aikaan. Ja ennen kaikkea saan vihdoin heittää pois joitain täysin kulahtaneita, joiden kanssa itsekin pohdin "voiko tällä vielä mennä julkisesti metsään lenkille"....

Nyt kun en enää tarvitse työpaikkaa varten mitään ns. siistejä kuteita, huomaan kulkevani aina ja ikuisesti niissä samoissa:
a) kesäaikaan shortseissa ja T-paidoissa
b) syksyllä tuulihousuissa ja fleece-takissa ja
c) talvella kelistä riippuen tuulihousuissa ja tuulitakissa tai toppapuvussa.
Edellisiin kuuluu syksyyn ja talveen kelistä riippuen alle tekninen alusasu, ns. kalsariasu, jossa sitten hengaan kotonakin. Tosin viime syksynä perimäni jumpsuitti eli potkupuku on kyllä kotioloissa ihan mun lempivaate.  (Käytin tässä kohtaa vartin etsimällä sitä ottamaani kuvaa itsestäni tuossa potkarissa enkä onnistunut. Höh!!)


Työunivormu.
Onneksi valkoiset vaihtui noihin sinisiin.


Ihaillen katson ihmisiä, joilla tuntuu olevan aina jotain kivaa ja nättiä päällä. Kun minun pitää pukeutua lähteäkseni vaikka työpaikan yhteiseen juttuun, jossa ollaan siviileissä, koen aina hirveää tuskaa löytää jotain suht asiallista päällepantavaa.

Yövuoron jälkeinen krapula: älkää antako mun ostaa koskaan mitään näinä päivinä

Olisiko ollut 2014 tammikuussa, itse asiassa loppiaisena eli 6.1., kun poika lähti palvelemaan maataan. Samaisena päivänä lähdimme koirien kanssa aamulenkille ja tulimme kotiin tarkoituksena kiikuttaa lapsi bussille, joka veisi sen Säkylään. Tytöt informoivat asiasta, että "se lähti jo" kun pääsimme kotiin. Naapurin pojan äiti oli ilmoittanut ajavansa pojat perille asti, joten sai kyydin. Mutta olisi voinut olla kiva edes moikata ennen lähtöä....

Joka tapauksessa tuona päivänä istuin sitten kahvikupin kanssa koneelle ja surffasin jälleen joillekin kirpparipalstoille, ja hups, olin ostanut sohvan.

Edellispäivänä, ensimmäisen yön jälkeen, 25 tuntia hereillä ja 5 tuntia unta siihen päälle, löysin jälleen sohvan ja sama "oops, I did it again" kävi jälleen.
Pisteet miehelle, se lähtee aina mukaan näihin hullutuksiin, ja niin vaan nouti sohvan kotiin.
Onnellista tässä on, että vanha sohva löysi myös uuden kodin ja siirtyy pois olkkarista tulevana viikonloppuna.


Voisin myydä tuon Ikean taulun pois.
Siellä oli viimeksi joku toinen vastaava vielä kivemmalla kuvalla....

Kesäkuun paskimmat-haaste

Tälle kuukaudelle ei taida löytyä paljoakaan lueteltavaa tähän haasteeseen liittyen. Alkukuu oli aivan järjettömän ihana siskontytön vierailun vuoksi, ja vaikka Ruotsin reissussa vähän takkusikin, lopputulos siltä oli kuitenkin enemmänkin hauska ja huvittava kuin surullinen. Edelleenkin kikatan ääneen kun muistelen sitä likkojen ilmettä kun kerroin, että ei päästä laivaan. Hetken hämmennys ja sitten se "Ok, olisko jossain joku yökerho, missä voidaan bailata koko yö!" 

Toki isän syöpä ja siihen liittyvät hoidot on tapetilla koko ajan. Toisaalta hän itse suhtautuu asiaan positiivisesti, ja uskon kuitenkin tässä kohtaa lääketieteen ihmeitä tekevään ominaisuuteen. Tauti leikattiin ajoissa ja jatko on vaan sitten epämiellyttävää.

Yhden sortin harmi on jälleen oikeassa kankussani vaaniva vale-iskias. Todistetusti minulla ei ole mitään ongelmaa rangassa eikä siis hermopinnettä, mutta jokin pieni lihas kankussa aika ajoin vetää herneet nenäänsä jostain (askeleet, kengät, väärä työasento, ihan vaan väärä päivä....) ja aiheuttaa iskiaksen tyyppistä oiretta. Tällä kertaa syynä oli takuulla meillä töissä olevat, maailman epä-ergonomisimmat työpisteet. 
Oikea takareisi ihan nilkkaan asti vetää aika ajoin, ja jalka saattaa lähteä lenkillä alta eli pettää. Pirullinen riesa eikä hoitoa oikein ole. Olen kokeillut kylmägeelit, lämmingeelit, sähköshokit ja venyttelyn. Kaikissa on sama vaste: paranee kun siltä tuntuu, ei millään tempulla yhtään aikaisemmin.

Työkuviot nyt on mitä on. Viihdyn tuolla tosi hyvin ja mielestäni meillä on kiva työyhteisö. Muutama mätä muna korissa ei saa pilata koko munakasta.
Toisaalta, saatanpa tässä käydä kuitenkin yhdessä haastattelussa ja aika näyttää mitä syksyn tuulet puhaltavat tullessaan......  =) 


Mummokoira-Karoakin alkaa kyllästyttää....

Öttiäiset ja kasvihuone

Tunnistaako joku sellaisen vähän ampiaisen näköisen pienen siivekkään, joka ei kuitenkaan ole pistiäinen vaan ilmeisesti jotain kärpästen sukua? Meillä lentää niitä terassin alueella ihan järjettömästi ja ne on ärsyttäviä. Täytyy ehkä hankkia muutama appelsiini ja halkaista ja heittää jonnekin portaiden alle. Jos se tuoksu houkuttelisi ne luokseen ja jättäisivät minut rauhaan. Raivostuttavia ötököitä. En muista aiempina kesinä tuollaisia olleen.

Kasvihuoneessa on ollut tuottoisa kesä. Olemme jo useamman viikon syöneet pelkästään omia kurkkuja ja kirsikkatomaatitkin on jo hyvän kokoisia, joskin vielä vihreitä. Ämpäriperunat sen sijaan eivät taida enää viihtyä tuolla liian kuumassa.... harmi. Koska ämpärissä ei ole hurjan isoja reikiä pohjassa, en oikein halua viedä niitä pihalle, koska sateen tullen sitten hukkuisivat. Sanonta "peruna ei vettä kaipaa kuin keitettäessä" on iskostunut mieleeni papalta.

Kohta alkaa satokauden keräys ensimmäisten osalta. Mansikkaa saa jo nyt, tosin mielestäni aika naurettavaan kilohintaan. Maistettu jo on, mutta odottelen vielä muutaman viikon ennen kuin pistän pakastimen asentoon "Todella kylmä". 
Onneksi arkkupakastin saatiin tyhjennettyä viimeisten possunpalojen osalta ylös kaappiin ja sulamaan. Kelpaa taas aloitella sadonkorjuuta ja säilöntää.


Ihanaa viikkoa ja kesäkuun loppua!!!

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Juhannus; erinäisiä mielipiteitä päivän uutisista, työstä ja muusta

Niin koetti se keskikesän juhla jälleen. Otamme kasvoille (teennäisen) yllättyneen ilmeen: sateessa.
Minut tuntevat tietävät miten paljon sitä(kin) juhlapäivää arvostan - nimittäin juhlimismielessä.

Päivän uutiset Brexitistä saivat varovasti jopa toivomaan Fixitiä - eihän sitä koskaan tiedä.
Mikä nyt sitten tämän jälkeen muuttui? Ainakaan omassa elämässäni ei yhtään mikään.
Olen asunut UK:ssa silloin kun se ei todellakaan kuulunut kuin EEC:n ja kaikki oli niin jumalattoman vaikeaa. Kylmä ja kuuma vesi tuli eri hanoista (tulee takuulla edelleen), suihkua ei tunnettu vaan koko perhe kylpi samassa vedessä isästä alkaen (ei tosin meillä) ja vessanpöntön kannessa sekä ammeen laidalla oli kokolattiamattoa. Ylä- ja alakerran välisessä katossa/lattiassa ei ollut eristeitä, koska "olette kai kuulleet Suomessakin, että lämpö nousee ylöspäin". Ja kun itse lopetin kouluni keväällä, tuli melko sähäkkään ilmoitus, että maassaololupa lakkaa olemasta. Pelkäsivät nähtävästi, että menen ja nain jonkun Britin ja vaadin siitä hyvästä pysyvää oleskelulupaa.

Seuraavat sammakot eivät sinänsä liity aiheeseen, vaan ovat meidän tämänkesäinen "mammakonna", jonka nostimme pois altaasta. Pliis, älkää huomioiko  tuota järkyttävää vihreää puuroa, jota myös vedeksi kutsutaan....





Töissä aamuvuorossa. Väsytti aivan armottomasti. Uni, johon heräsin, oli englanninkielinen ja hassu. Muistan, että nauratti. Unessa oli Tomi-niminen koira, joka oli meidän VPK:n päällikön.... (Joku Freudilainen tutkija voisi nyt tulkita mitä tämäkin taas tarkoittaa.)

Tällä hetkellä työpaikasta tulee lähinnä mieleen muutama Maija Vilkkumaan sanoitus:

"... ja jos saisin mitä vaan, mä menisin nyt nukkumaan,
ja huomenna kaikki toisin ois, tai jos ees ois vähän parempi olla..."

"... ne ei tahdo mua, ne tahtoo Ingalsin Lauran,
essussaan kiltisti tottelemaan,
mut vielä mä nousen ja maailmalle nauran,
vielä kerran teen niinkuin huvittaa, ja niitä kaduttaa...."

Sota ei kuulemma kaipaa yhtä miestä. Luultavasti Salon sisätautiosastokaan ei kaipaa yhtä keski-ikäistä akkaa kun tarjolla on sitä nuorta ja nättiä, hiljaista ja kilttiä.

Käytäväjuorut ovat kulkeneet. Kuulen aivan uskomattomia asioita itsestäni. Jengi vielä tuntuu pitävän huolen, että ne kuuluvat perille asti.
Paras tähänastinen oli, että pyysin juhannusaattoillan vapaaksi ja päivänä menen vasta iltavuoroon (klo 12!!!), koska tarkoitus oli vetää perseet. Että tua....  (Onpa harmi, etten aloittanut heti kolmelta kun pääsin. Enää en taida ehtiä.)

****
Ostin Edulle oman yksiön. Joskus koepaikoilla (ja ehkä muutenkin) voi tulla tilanteita, joissa olisi kiva, että koira olisi turvassa ja saavuttamattomissa. Meillä on kevythäkki, johon en välttämättä luota. Tuohan tulisi siitä läpi halutessaan.
Tämä löytyi nettikirpparilta lähes ilmaiseksi, ja on hyvänkokoinen. Sinne menee pakon edessä myös Mummokoira. Ja kun pohjalle saatiin patja ja vähän omaa karvaa, johan kelpaa.
Onhan se ruma kuin synti tuossa olkkarissa, mutta onpa totuteltavana.



Pasi oli napannut Edusta hurjan kivan juhannuskuvan, jonka haluan  teidän kanssa jakaa.


Myös Lotta oli kuvannut Lottaa, ja kuva sai röhönaurut, joten tässä teillekin juhannushupia hevosennaaman kanssa:


Koska huomenna menen siis vasta iltavuoroon, askartelin tuossa juustokakun jähmettymään.
En yleensä koskaan lue mitään ohjeita vaan sävellän päästäni. Tämä kuitenkin kiinnosti niin kovin, että tein ohjeen mukaan.
Alkuperäinen ja toteutus ovat vain planeettojen verran kaukana toisistaan. Jännityksellä odotan kuitenkin, että maku olisi hyvä: aineet nimittäin maistui valtavan hyvältä.

Tässä kuva lehtijutusta


Ja oma versioni, jolle saa ihan rehellisesti pyrskähtää kunnolla



En ole koskaan ennen tehnyt tällaista "kaadetaan vuorotellen" -mallia. Saatan tehdä toiste, mutta sen edellytyksenä on, että molemmat aineet olisi samalla tavalla kaatuvassa astiassa. Nyt salmiakkikastike oli kattilassa ja kaatui sillä lailla kapeasti ja nätisti, ja appelsiinimassa leveäsuisessa taikinakulhossa. Ei siis aivan tasapainossa.
Vaan eipä se vatsassa kauniilta näytä edes tuossa alkuperäisessä versiossa.

Iloista ja rapsakkaa Juhannusjuhlaa teille kaikille!!!

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Talo täynnä tyhjää ja hiljaisuutta

Lopetin yövuorot tiistaiaamuna klo 7:15. Nukuin muutaman tunnin ja nousin... krapulapäivä menee aina vähän sumussa. Kaaduin takaisin punkkaan illalla 20 jälkeen ja kello oli herättämässä 02:12....
Jenkkivahvistus lensi kotiinsa siten, että kentällä oli oltava klo 5 ja koska meiltä ajaa sinne pari tuntia + ottamalla huomioon tien päällä olevat elukat... no joo.

Isompi tytär lähti mukaan pitämään minua hereillä ratin takana. Onneksi ainoat eläimet tiellä oli pari todella kaunista ketunpentua ja muutama pupu - kaikki riittävän kaukana.
Kotona torkuin sohvalla pari tuntia, kunnes lonkka kramppasi huonosta asennosta. Nyt kahvin jälkeen olo on jotakuinkin normaali.




Mutta hitsinpimpula miten hiljaista meillä on. *huokaus*
Kun tässä meni 16 päivää vilkkaasti ihan koko ajan nauraa rätkättäen jotain, tää hiljaisuus jotenkin todella tympii.
Oma pää on sillä lailla sekaisin, että huomaan ajatusten olevan osin englanninkielisiä ja kun aloitan puhumaan jotain, kuuntelen itsekin millä kielellä sen teen. Töihin saapuessa ma iltana kerroin porukalle, että "I almost got in late" ja ihmettelin katseita.... (Viime kesänä jenkeissä selitin miehelle suu vaahdossa jotain ja puhuin varmaan vartin ennen kuin hän huomautti, että "saa ihan vetää kotimaisellakin"....)

Meillä oli aidosti todella mahtavat pari viikkoa, ja olen etuoikeutettu, että moinen "siskontyttö" on olemassa. Juttelimme niin monesta asiasta ja kuulin, että jotkut asiat on sellaisia, ettei äidillään edes ole niistä tietoa. Lisäksi heillä synkkasi meidän likkojen kanssa niin täydellisesti. Kaikki ne naurunkäkätykset yhtäkkiä kun tein jotain muuta....  Ikävä tulee!!!



Nyt tuli ensimmäinen viesti, että Amsterdamin jatkolento on löytynyt ja lähtee.
Jännitystä ilmassa on sikäli, että hän joutuu lentämään Seattleen, jossa Jenkkien säädösten mukaan on pakko ottaa laukut ulos ja käydä checkaamassa ne takaisin jatkolennolle Salt Lake Cityyn. Eipä siinä muuten, mutta aikaa on ruhtinaalliset 82 minuuttia, ja epäilen jo nyt, ettei se tule onnistumaan....



Kahden viikon aikana söimme huomattavasti ulkona. Totta puhuen konkurssi on lähellä, tuli vingutettua Visaa ihan urakalla ja täysin kohtuuttomasti....  Mutta kerran täällä vaan eletään. Eipä jää kaduttavaa. Tietääpä mitä tekee seuraavan talven: tienaa rahoja seuraavaa lomaa varten! 


Ruotsissahan oli Root Beeriä, omaa lempi-limsaani. En ole mikään limsojen juoja muutenkaan, mutta tätä kuluu kyllä huomattavia määriä silloin kun sitä joskus jostain saa. Nimenomaan lomalla.
En sentään ottanut purkkiakaan kannettavaksi, mutta kuva kyllä saa taas hymyilemään.


Hiukset pöllyssä laivan kannella tyttöjen koisiessa hytissä.
Kaikesta huolimatta tuo reissu oli sellainen once in a lifetime. Minä olen meidän perheen aikatauluvastaava. Olen aina ennemminkin liian ajoissa paikalla kuin koskaan myöhässä mistään. Menen töihin aamuvuoroonkin 6:30 kun vuoro alkaa klo 7. Ja sitten omasta syystäni jäädään laivasta, koska luen kelloja väärin.....  tiedättekö mitkä röhönaurut tämä asia on saanut kahdella mantereella? 


Linzie, we will miss you so much!! You are the best!
Don't ever change. Keep up that spirit and remember what we talked about the foreign studies. (There are pretty good business schools in Finland and the charges are smaller than in the US.) You will always be welcome to stay here. Loved having you here and love and miss you tons. You and your brothers get to call me aunt-Vicky. We will see you later, I know that for sure. 

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Haaste

Haaste
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen. 
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi.

Kiitos haasteesta, Marketta!!


1. En tajua mitä tällä kohdalla haetaan. Eikö tämä koko juttu ole juurikin vastaus tähän? 

Saatte nyt sitten mielestäni kivan koirakuvan, joka otettiin vuosia sitten Ikaalisten kylpylän maastoissa. Siellä on luultavasti edelleen ihan mahtavat ulkoilumaastot, ja tämä kivi, jolle koirat juoksivat, oli matkan varrella. Ne selvästi jäivät sinne odottamaan, että joku ihmisistä olisi tullut ja loikannut järveen....



2. Aloitin bloggaamisen jo vuosia sitten, toisella saitilla ja toisella nimellä. (En mainitse sitä suotta, koska se on salasanasuojattu.) Alku johtui puhtaasti koiraharrastuksesta ja siitä, että tavallaan halusin väylän kertoa koiran/koirien kanssa sattuneista tapahtumista, harrastuksista ja jutuista siten, että kaveripiiri voisi niistä lukea. Tämä oli siis aika ennen facebookia. 
      Sittemmin blogi alkoi valua enemmän siihen suuntaan, että kerroin mitä kuuluu ja mitä puuhataan… sitten heitin verkot vesille ja vaihdoin tyystin toiseen, enemmän oma-päiväkirja-tyyppiseen jutusteluun. Luultavasti suurin osa jutuista kiinnostaa todella kiviäkin, mutta ainakin joitain lukijoita sillä todistettavasti on. Ja moni todellisista kavereistani lukee sitä, vaikkei olekaan lukijalistalla tai edes kommentoi kuin satunnaisesti.

Kuvassa alimpana meidän Edu, kuvanottohetkellä n. vuoden ikäisenä. Edua pistelee poskeensa Papu, jota sain ilon lapsenvahtia yhden päivän.



3. Ohjeita olen äärettömän huono antamaan, koska en tavoittele blogillani itse mitään. Luultavasti bloggaamisen aloittamisen yhteydessä olisi fiksua pohtia mitä sillä hakee ja minkälaisia ihmisiä havittelee lukijoiksi. Koen myös, että vasta siinä vaiheessa kun todella aloin itse (some-taukoa pitäessäni) lukea muita blogeja, löysin samanhenkisiä ihmisiä ja postatessani kommentteja, sain myös lukijoita. En tosin tiedä kertooko lukijamäärä loppujen lopuksi blogin suosiosta yhtään mitään – tai mitä sen tulisikaan kertoa. Itse ainakin elän elämääni melko tyytyväisenä siitä huolimatta onko blogilla lukijoita 1 vai 100. Kirjoitan silti. Jos ei muuten, niin jonkun kiusaksi… *hee hee hee*



4. Minut nimesi tähän haasteeseen Marketta.

Kuvassa meidän kansikuvapoika, vuoden "Play mate", eli rotuyhdistyksen kalenterin kansikuva. Kuvanottohetkellä ikää 5kk ja kuva on vaan niin täydellisen onnistunut, ettei sen koommin yhtä hienoa ole kohdalle tullut.



5. En tiedä löytyykö omalta blogilistaltani edes noin montaa bloggaajaa, joita seuraan säännöllisesti…. ja varsinkaan niitä, jotka eivät olisi jo saaneet haastetta toista kautta.

Katsotaanpa:

Katja - Project Mama
Johanna - Jovelassa
Hanne - Lähiömutsi

Nämä kaksi viimeistä ovat saaneet minut hullun kuumeen valtaan: tahdon Islantiin!!!

Helena - Villa Sandbacka, laitapa taas kirjoittaen
Sari - Sarin kotona

Juuri nyt ei irtoa enempää, pahoittelut.

Olen kirjoittanut tekstin ennakkoon pätkissä Wordiin ja nyt copy pastennut sen tänne. Luultavasti asettelu on hulluakin hullumpaa. Koettakaa kestää.

Elämä rauhoittunee jonkin verran kun perheen suloinen jenkkivahvistus lentää kotiin tulevana keskiviikkona! Olisin hänet toki pitänyt täällä vaikka koko kesän, kuten alunperin suunniteltiin.

torstai 16. kesäkuuta 2016

Hoh hoijaa, jo on lomailtu..... nyt tarttis vähän vapaata toipumiseen!

Tässä meni vähän tavanomaista reippaammin tää lomanpätkä...

Jotta Jenkki-ihmeelle saisi esiteltyä Suomea, tehtiin päivän keikka vanhaan kotikaupunkiin Porvooseen. Porvoo on lyhyesti ihana.


Tottahan kirkko piti katsoa. 
Hämmennystä aiheutti kirkon eteisessä kyltti "hiljaisuus, kaste", kun
tosiasiassa siellä nauhoitettiin pianonsoittoa....


Suloiset vanhankaupungin kujat


Turistina


Oishi sushi löysi asiakkaansa.
Tiia, onhan tää toki melkoinen paikka!! =) 


Tälle nostan hattua ja haluan tämän tännekin. Mahtava idea.
Jengihän käyttää tätä kaikkeen liikkumiseen (ja miksei käyttäisi). 
Samoin kuin me turistit, sinne kiipesi muorit kauppakasseineen.
Vitsi mikä mahtava tarjous kaupungilta!!
Salossa joutui maksamaan 2 eur/hlö rupuisesta traktorivetoisesta junamatkasta.


Ne makasiinit. Klassinen Porvoo.


Kotimatkalla ohitettiin Suomalainen mormoneiden temppeli.
Linzielle tärkeä paikka, joten napattiin toki siitäkin kuva.


Kasvihuoneilmiö oli nähtävyys, jossa piti pysähtyä.


Nämä oli omalla tavallaan vähän hermostuttavia.

****

Sitten se reissu Tukholmaan, josta jäi kerrottavaa jälkipolvillekin......


Mielettömän ihana Premium A-luokan hytti.


Valmiina shoppaamaan.


Bye bye Turun linna


Nuorin innostui näistä jokseenkin paljon.....


Mun suloisuus kannella.


Minä sain ottaa rennosti. Nuo on mahtavia nuoria.


Premium-reissuun kuului drinkit....


... ja me valitsimme yhdet näistä. Heko!!


Gärdetin aseman portaissa. Tästä se lähtee....





Tukholma, myös oma vanha kotikaupunkini, vaikkakin vain lyhyen aikaa.
Niin ihana, niin tuttu, niin kaunis.




Abba-museon edessä odotellaan aukeamista.

En muuten voi suositella kuin intohimoisille faneille.... sori. 
Kuvaaminen kielletty täysin. Ymmärrän tavallaan, sitten taas en. Juuri se kuvien jako jossain somessa saisi takuulla enemmän kävijöitä sen sijaan, että kaikista jutuista voi otattaa kuvan ja myöhemmin ostaa sen netin kautta. Pelkkää rahastusmeininkiä, siis. 
Minusta huonosti mitään musiikkia, enemmän pelkkää faktatietoa ja historiaa (boring) ja hurjan paljon sellaista tietokilpailu-tyyppistä, että jos olet vain ihastunut biiseihin jonkun Mamma Mian myötä (kuten nuoreni), et juurikaan saa mitään irti. Plus, että iso osa museota piti sisällään kaikkea mahdollista muuta ruotsalaisesta musiikista 50-luvulta alkaen, joten nimi vääristää melko lailla sisältöä. Mutta tulipa harrastettua pakollinen "kulttuuri" ja nyt on sekin nähty.


Sitten vihdoin se, mitä likat oli odottaneet......
Olihan se toki jokseenkin kookas paikka... ihan vaan joku 4000 liikettä yhden katon alla.

Täällähän sitten alkoi tapahtua.
Oltiin hädintuskin päästy kunnolla vauhtiin, kun meidän Ronja on sovituskopissa sovittamassa vaatteita ja Linzie juuri löysi itselleen kivat kengät... ja sitten rävähtää palohälytys. Siihen päälle ankara kuulutus, että kaikki ulos ja heti. Luonnollisesti siirrytään pihalle. 
Odottelua joku 20 min auringonpaisteessa ja ovet avataan taas. Palataan Mangoon, koska ostaminen jäi kesken. Ronja löytää kuteensa, Linzie kenkänsä ja maksavat ne... ja lähtiessä Linzien kengät aiheuttaa varashälytyksen. Voihan auts!!


Kaikesta kuitenkin selvittiin, ja päädyttiin Starbucksiin vetämään yhdet Frappucinot.

Ostamista jatkettiin päivän ajan. Aina kun jotakuta alkoi harmittaa, mentiin joko juomaan tai haukkaamaan jotain. Ja taas jaksoi.
Nuo on kyllä mahtavia ipanoita, tyylillä veti kahdella kielellä ja viihtyi toistensa seurassa.

Ajettiin junalla keskustaan ja kierrettiin vielä Gallerian ja vasta sieltä siirryttiin satamaan. Siinä kohtaa sitten alkoikin harmit:
me saavuttiin satamaan 19:10. Ensinnäkin mun puhelin näytti jostain syystä Suomen aikaa, joten olin lukenut kelloa koko ajan väärin, tästä syystä ajankohta. Koetin tehdä check-iniä mutta kone ei sallinut ja siirryin tiskille. Siellä erittäin nyrpeä ämmä (anteeksi sanavalinta) ilmoitti, että laivan portit on jo suljettu ja me jäätiin sitten rannalle ruikuttamaan. Olin ihan, että HÄH? Laiva siis lähtikin 19:30. Siinä oli 20 min aikaa, mutta koska hän pystyi päättämään näin, hän päätti jättää meidät pois kyydistä. Olin aivan epätoivoinen, yritin hyvällä ja kauniilla. Lupasin, että juostaan ja takuulla ehditään kyytiin ennen kuin lähtee. Vaan EI! 
Siinä meidän kinatessa asiasta laivaan kuitenkin meni juosten kaksi pukumiestä salkut käsissä. Tästä vähän hiillyin ja kerroin, että jos hän olisi halunnut, me oltais jo oltu laivassa ennen niitä miehiä, kun niitä selvästi odotettiin. Juu, ei.
Siinä se akka laski kassaansa ja vastaili töykeästi. Hitot puhettakaan asiakaspalvelusta. Hätäpäissäni valehtelin, että meidän jenkkivahvistuksen tarvii lentää seuraavana päivänä Suomeen, että on pakko päästä kyytiin. Ja hitot.

Pitkin hampain se ämmä suostui sentään (maksua vastaan!!) siirtämään meidän matkat seuraavalle aamulle ja tosi äreästi vielä heitti, että "sopii olla sitten ajoissa satamassa." Ihan kuin me oltain tahallaan myöhästytty!! 
Puhelimesta oli akku tyhjä, satamassa ei ole toimivaa wifiä ja loppujen lopuksi vartijat saattoi meidät ulos, koska terminaali suljetaan yöksi. Tosi herkullinen fiilis. Mietin jo, että sillan alle sitten vaan, kolmen nuoren kanssa.

Me siis siirryttiin vieressä olevaan hotelliin (Scandic), jossa äärettömän ystävällinen mies respassa antoi heti luvan käyttää sähköä ja wifiä ja itse asiassa soitteli meidän puolesta hotelleihin. Lentolakon takia järjestään kaikki hotellit oli kuitenkin huolella ylibuukattu eikä tilaa ollut missään..... 
AirBnb olis kiinnostanut, mutta en ole ladannut sovellusta puhelimeen ja luonnollisesti se ei kuulu hotellin valikoimiin.
Sitten onneksi tärppäsi, yhdessä hostel-tyyppisessä paikassa oli tilaa neljälle.
Onneksi se Scandicin tyyppi sanoi vielä meidän kiittäessä, että se hostel on sitten laiva...... 



Tässä siis muutaman tunnin huonosti nukutut yöunet.

Aamulla vihdoin kotimatkalle. Todellakin oltiin satamassa ajoissa.
Oltiin päätetty, että ollaan Gärdetin aseman leipäkaupassa aamulla klo 6:00 ostamassa purtavaa. No, oltiin siinä 6:06 joten pahasta myöhästymisestä ei ollut kyse.

Kotimatka sai alkaa.





Täytyy sanoa, että noiden kolmen kanssa matkustan kyllä milloin vaan minne vaan, ja päästän ne keskenäänkin reissuun. Niin coolisti ne suhtautui kaikkeen ja pärjäävät selvästi missä tahansa.

****

Niin, meillähän oli ne rippijuhlatkin.....

Tässä perhepotretti lisättynä ihanalla siskontytöllä. Tällä kertaa teemaväri oli valkoinen sankarin toiveesta.





Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...