keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Hevostelua

Lotta osallistui taas valkkaan Huiman kanssa eilen, välittömästi ennen omaa tuntiani. Koska mulle oli varattu Leevi-Leppoisa, joka oli jo edellisellä tunnilla, ehdin katsomaan valmennusta kentälle.
Hitsi ne on kyllä päteviä. Huima tykkää hyppäämisestä eikä Lottakaan ole hassumpi...





Valkan jälkeen oli mun normi-tunti, minkä piti tällä kertaa Nabris (joka pitää myös valkkaa) ja hän oli saanut päähänsä opettaa myös meille aloittelijoille esteiden alkeet.....

Puomeja olen mennyt aiemminkin eikä tunti kaiken kaikkiaan ollut yhtä kehno kuin viikko sitten, jolloin en tuntunut yhtään tietävän miten edes nostetaan laukka.....
Mutta että este. Hmmm...

Minusta erinomaisen huono idea. Sanoinkin Nabrikselle, että vaihdan ratsastajaa, koska Lotta on aloittanut hyppyuransa Leevin kanssa.... mutta niin sitä sitten lähdettiin muka kevyessä ravissa päädystä, ja Leevihän näki esteen ja vanhana kisapollena kiihdytti suoraan laukalle (mikä piti siis nostaa esteen jälkeen!!) ja kiihdytti vaikka kuinka pyrin hidastamaan..... 
OK, "este" oli yksi pieni ristikko, jonka yli Leevi todennäköisesti vain astui, mutta huh huh.... 



Kaikesta huolimatta: hevostelu on hauskaa. 
Kuvissa näkee ärsyttävästi omat virheensä, joten hyvästä sekin (kai?)  =)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...